Joulu hiipi sukkasillaan

Innostuin Novitan syksyllä ilmestyneistä neulontabokseista ja päätin neuloa lapsilleni karkkisukat jouluksi.

 

Suffeli-sukkien ohje vei sydämeni ja päätin, että nuo minä neulon toiselle lapselleni. Tilasin boksin ja odotin. Lähetys saapui ja oi miten ihana se olikaan! Kauniissa laatikossa oli kaikki mitä sukkiin tarvittiin, myös evästä neulojalle tai lahjan saajalle. Heti neulomaan. Ohjetta oli helppo seurata ja lopputulos oli vaivan arvoinen.

 

Sitten piti keksiä toiselle myös jotain yhtä ihanaa. Tiesin, että hän pitää Dumleista. Kas, mutta Dumle-sukkiin ei löytynytkään suoraan ohjetta. Hmmm... no sitten tietysti teen ohjeen itselleni. Suffeli-sukkien ohje oli hyvä pohja, siitä vain luomaan vastaavat mutta Dumle-tekstillä. Haastoin todellakin itseni. Kyllähän ne raidat vielä neuloo, mutta se teksti: halusin siitä mahdollisimman aidon näköisen, että tulisi varmasti mieleen Dumlet. Tästä meinasi tulla itselleni akilleen kantapää, kun ei millään meinannut syntyä riittävän hyvän näköistä tekstiä. Ei vaikka kaiken suunnitteli etukäteen ruutupaperille, laski silmukat, asetteli kirjaimia, pyöristeli kulmia, tuijotti Dumle-karkkipussia silmät sirrillään ja laski siinä näkyviä värejä. 

Tiedän, sen ei tarvitse olla täydellinen. Kunhan on riittävän hyvä. Tiedän, sen ei tarvitse olla identtinen karkkipussissa olevan tekstin kanssa. Kunhan on riittävän hyvä. Hah - koska se on riittävän hyvä?

Dumle-sukkien kohtalona oli oleilla pariinkin otteen muhimassa neulepussukan uumenissa, kunnes neuloja rauhoittui ja kykeni jälleen kaikessa rauhassa miettimään ratkaisua juuri siihen kohtaan ja kirjaimeen ja väriin. Rauhoittumisen aikana tehtiin muita joulumuorin askareita puikoilla.

Erävoitto kuitenkin ennen joulua, jossain kohtaa sain sukat valmiiksi ja pakettiinkin. Paketin saajalta sain myöhemmin mitä ihanimman hymyn ja 💝-kiitokset viestillä.

 

Suffeli-sukkien saaja oli myös hyvin iloinen paketista kuoriutuneeseen lahjaan - herkutkin matkassa, Suffeli Puffi pussi.

Mistä sinä sait onnistumisen hetkiä vuonna 2022? 

Neulontapäiväkirja: kun korona kurittaa

Pengoin lankakorejani ja etsin kaikki kirjavat Nalle-lankakerät, jotka löysin. Aikani järjestelin lankoja ja pohdin, että mitä näistä syntyisi. Värejä oli mustankirjavasta kelta-punaiseen ja monenväriseen kerään. Näin mielessäni kaikki nämä värit yhdessä sukassa, varren tummista sävyistä kärjen kirkkaisiin sävyihin - kuin matka pimeydestä valoon, ajattelin. Siinä se olisi! Jaoin kerät kahtia, punnitsin kirje vaa-alla mahdollisimman tarkasti, jotta saisin kohtuullisen samanlaiset sukat.

 Alkuperäisen suunnitelmani mukaan aloitin musta-harmaa kirjavasta langasta, odottaen hetkeä jolloin pääsen vihdoin noihin silmiä hiveleviin kirkkaisiin väreihin. Neulomisen edetessä huomaan, että lankoja on niin paljon, että niistä tulee enemmän kuin yhdet sukat. Harmi - olin niin nähnyt mielessäni upean kirjavat, kärkeen kirkastuvat sukat. Olin myös vakaasti päättänyt, että nyt käytän jokaisen lankanyppylän kerralla loppuun, jotta eivät enää pyöri tuolla lankakorissa härnäten ja tilaa vieden. Jatkan siis sisukkaasti neulomista, vaikka suunnitelma muuttuukin matkalla.

Sormeni muodostavat silmukoita yhden toisensa jälkeen. Mieleni sen sijaan kutoo sanoja ja tunnelmia yhteen. Oman mielen tunnelmia, kodin tunnelmia ja television korona uutisia. Nämä kaikki nivoutuvat silmukoiksi ja sanoiksi, kokonaisuudeksi, jossa yhtä ei olisi ilman toista. Tummasävyiset sukat saavat kärkeen lila-valkoista ja tulevat valmiiksi. Sitten viimein pääsen käsiksi ihaniin, silmää ja mieltä hiveleviin väreihin: keltaista, oranssia, vihreää, hieman punaista... Alkuun ne himmeämmät, varovaiset värit ja kärkeä kohti voimakkaammat. -Tai jos sittenkin vaihtaisi nämä kerät toisinpäin? Lopputulos kiittää mieltä. Mutta vielä olisi tuo vihreä, mitähän siitä tulisi? Metsään menevän mieli - metsä rauhoittaa levottoman mielen. Siinähän se!

Jännitin, että miten muutaman päivän loma oikein sujuu, kun koronan takia kaikki liikkuminen ja varsinkin ihmisten tapaaminen olisi pidettävä ihan minimissään. Uutisia haluaa seurata, jotta tietää mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Samaan aikaan ahdistaa nuo kaikki koronauutisoinnit ja rajoitukset. Loma on mielen lepoa, elpymistä. Pystynkö elpymään tämän tilanteen keskellä? Viisas kurkistus neulekoreihin ja lankavarastoihin pelasti tilanteen. Neuloessa mieli rentoutuu, ajatukset kulkevat kirkkaammin ja luovuus lisääntyy. Ja puikot kilisevät vieläkin ahkerammin!

Tässä jatkona jokaiselle sukkaparille syntyneet runot.



Musta-sininen-lila kirjava, Pimeydestä valoon

Korona sumentaa ajatuksemme
saa meidät pelkäämään lähimmäistä

Näkymätön vihollinen on läsnä
eikä kuitenkaan saa otetta

Meillä on kyky selviytyä
luoda elämän silmukat uudelleen

Lopulta näemme valon
uuden tulevaisuuden

Elämä on voittanut

Moniväriset, aurinkoiset sukat, Kevät

Kevät, valo, uusi elämä
Värejä täynnä

Ensin varovasti, kuin ujostellen
Sitten vahvistuen, innostuen

Kohta jo täydessä väriloistossa
Iloiten uudesta heräämisestä
Väriä puhkuen ja vaihtaen
Itsevarmuutta ja aurinkoa täynnä









Vihreän sävyiset sukat, Mennään metsään

Sammal, syvä vehreys
Keskikesän kuumuus

Kirkas vihreä, uusi lehti
Puun runko

Koppakuoriaisen selkä
Metsäpolku, neulasia täynnä

Käpyjä, linnun rikkomia
Metsän tuoksu, vapaus


Nämä kaikki löytyivät pöydälle kasaamistani langanjämistä.

Vierailu, joka kiitti

Ihan mahtavaa: tämä kyseinen pienokainen, jolle neuloin tumput ja tossut, tuli sitten vierailemaan työpaikalleni ja sain hellitellä häntä hetken. Mikäpä sen ihanampaa, kuin päästä hetkeksi sylittelemään pientä pellavapäätä ja nuuskuttamaan vauvan tuoksua!

Uusia alkuja

Viime kerrasta onkin vierähtänyt tovi. Paljon on tapahtunut. Olen aloittanut uuden työn, asun uudessa paikassa ja yläkertaan muutti juuri viikonloppuna uudet asukkaat (kolinasta päätellen tehdään remonttia).

Viikonloppuna valmistui työkaverin tuoreelle vauvalle tossut ja tumput, valkoisella tietenkin. Vaikka tämä tulokas onkin tyttö, niin en tarttunut ilmiselvään vaaleanpunaiseen lankaan. Valkoinen on varma valinta vieraammallekin lahjan saajalle - ja voi sitten käyttää pojallakin, sellainenkin äiti, jolle perinteinen värimaailma on tärkeää.

Kuulin tutulta, että marketeissa tehdään jo tilaa joulumakeisille. Oho! Kuulostaa jotenkin liiankin aikaiselta omasta mielestäni - siitäkin huolimatta, että omat joululahjaneulomukset ovat täydessä vauhdissa. Itsekin hymähdin tälle ristiriidalle. Toisessa yhteydessä on ihan ok miettiä jolulahjoja ja toisessa kohtaa kauhistelee liian aikaista toimintaa. No, jos on jouluihminen, niin kyllä niitä jouluneulomuksia voi tehdä vaikka heinäkuun helteillä 😉.

Ulkona ropisee vesi ikkunalautaan. Ikkunasta näkyy upeassa väriloistossa olevia vaahteroita ja vastakohtana näille täysin vihreä koivu. Toinen koivu jo kellastuu ja varistelee lehtiä maahan. Syksy on varmuudella saapunut. Aamuna eräänä oli parkkipaikalla autojen ikkunat jäässä. Jonakin kauniina aamuna on ensilumi maassa. Sitä odotellessa jatkan joululahjasukkien neulomista ihanan sileillä, koivuisilla, käteen lämpimältä tuntuvilla puikoillani. Vieressä kynttilä palaa vakaalla liekillä, kahvi tuoksuu ja mielimusiikki piristää nuhanenän mieltä.

Rakkain neuleeni

Onko sinulla jokin todella rakas neule, vaate tai asuste? Minun rakkain neuleeni on muisto vain, sillä oli tullut aika luopua siitä. Se oli - tai ne olivat - villasukat. Sain ne joululahjaksi mummoltani 18-vuotiaana. Minusta ne olivat maailman kauneimmat villasukat. Väriltään vaaleanharmaa-valkoiset, raidalliset. Käytin niitä enimmäkseen yösukkina, juuri vaalean värityksen takia.

Vuosien kuluessa neuloin niihin peräti kaksi kertaa uudet terät, tietysti samanlaiset, että tunnelma säilyisi. Pari vuotta sitten jouduin antamaan periksi todetessani, että jälleen pohjat olivat kuluneet kovin ohuiksi ja varretkin lötkistyneet ja vanuttuneet liikaa. Oli aika luopua. Haikeana heitin ne roskiin.

Nyt on tilaa uudelle rakkaalle neuleelle. Mahtaako se olla villatakki, sukat, lapaset vai pipo? Aika näyttää. Sekin on vielä arvoitus, mistä se neule tulee minulle. Onko se jokin omatekemä vai saanko lahjaksi jotain ihanaa?

Nyt juuri houkuttavin ajatus on päästä lankaostoksille. Päästä hiplaamaan niitä pehmoisia lankakeriä. Ihastella värien kirjoa hyllyssä. Kuvitella mitä kaikkea noista voisi tehdä. Ehkä jopa toisen linjasta poikkeavan asusteen. Yhden tein jo viime kuussa, nimittäin lyhyen virkatun "lukunutun". Linjasta poikkeaminen tarkoittaa, että saatan innostua muustakin, kuin niistä rakkaista villasukista ja lapasista. Silloin tällöin venytän repertuaariani tekemällä jotain uutta. Ehkä tästä uudesta luomuksesta tulee saajalleen se "rakkain neule".

Keskeneräisten neuleiden taikalaatikko

Se löytyi jälleen, keskeneräisten neuleiden taikalaatikko. Taianomaisen siitä tekee se, että laatikosta löytyvät neuleet saattavat välillä pelastaa nopean lahjan tarpeen. Joskus työ on jäänyt vain vähän kesken, esimerkiksi puolitoista lapasta tai toinen vauvan tossu. Joskus taas työ on niin epämääräinen, etten löytäessäni enää tiedä mitä siitä oli tulossa. Taikaa siinäkin, sillä aloitetusta työstä voi tulla ihan jotain uutta ja ihmeellistä tai saan kaipaamaani lankaa toiseen työhön.

Miksi sitten työ jää kesken? Jokaista neuletta tai virkkaustyötä aloittaessani minulla on selvä visio ja suunnitelma itse työstä ja yleensä myös saajasta. Työn edetessä visio saattaa hälvetä, sammua kokonaankin. Työ ei enää vedä puoleensa, jatkaminen ei suju. Ajatukset työstävät toista visiota. Välillä jatkan ensimmäisen työn kanssa silkkaa sitkeyttäni, luovuttaminen kun ei tunnu hyväksyttävältä. Toisinaan uusi visio on niin voimakas, että se vie mennessään. Vanhalle ei jää tilaa.

Tällä kertaa laatikosta löytyi kahdet keskeneräiset vauvan tossut, nuken haalari, yksi lapanen, aloitettu pipo ja paidan helma. Ja neliö, josta luulen, että siitä oli tulossa vauvan peitto. Lapanen saattaa hyvinkin saada pian kaverin ja päätyä jonkun käteen jo tänä talvena, sen verran ajatus kutkutti.

Keräsin muut aloitetut työt yhteen nippuun ja mietiskelin, josko jokin toinenkin saisi kunnian valmistua lähitulevaisuudessa. Kun mikään muu lapasta lukuunottamatta ei alkanut puhutella minua, palautin ne takaisin laatikkoon. Jonain päivänä, kun kaipaan neulomisen tuomaa mukavaa rytmiä ja rentoutta, saatan turvautua jälleen tähän ihmeelliseen laatikkoon. Se on kuin olisi rahaa pankissa odottamassa käyttöä: avaan vain laatikon, ja sieltä löytyy valmis suunnitelma ja langat. Sillä hetkellä ei tarvitse lähteä kauppaan tai potea luomisen tuskaa uuden, syntymättömän työn edessä.

Joulun taika

"Lunta tulvillaan on raikas talvisää..." Se alkoi sittenkin, nimittäin talvi. Luntakin tuli sen verran, että maisema on valoisa ja kaunis.

Kävin läpi lankavarastoani ja ajattelin joka jouluista listaani henkilöistä, jotka tulevat saamaan pehmoisen ja lämmittävän paketin minulta. Lähimmille ihmisille neulon joka tapauksessa. Lisäksi on vaihteleva määrä tärkeiksi kokemiani henkilöitä, joita haluan muistaa tänä jouluna.

Ajattelen itseäni sukulaislasten "sukkamummona". Olen päättänyt neuloa tietylle joukolle lapsia joka jouluksi sukat tai lapaset - vähän tarpeen mukaan. Joulun taika on siinä, että saan paketoida ennen joulua monta pehmeää pakettia ja nähdä joulun jälkeen, kuinka tekemäni vaatteet ovat käytössä.

Oma mummoni neuloi minulle kaiken tarpeellisen ollessani lapsi. Sain villahousut, villatakit, sukat, lapaset, kaulaliinat ja pipot. Lapsena en ehkä osannut arvostaa sitä riittävästi. Aikuisena olen lukemattomat kerrat ajatellut mummoani lämmöllä ja kiitollisena. Viimeisimmät hänen neulomansa vaatteet kun ovat säilyneet näihin päiviin asti, omille jo aikuisille lapsilleni. Ihmeellisesti näille villavaatteille on löytynyt käyttöä vuosien jälkeen. Välillä ne ovat olleet varastossa pitkiä aikoja, kun muoti on muuttunut ja värimaailma sen myötä. Sitten tulee aika, kun ilma kylmenee ja kaulaliinoja aletaan taas kaivata. Laatikko otetaan esiin ja etsitään niitä lämpöisiä asusteita. Jälleen on muoti muuttunut, ja nyt nämä "historialliset" asusteet ovat mitä suurinta huutoa nuorten pukeutumisessa.

Perinteen ja rakkauden vuoksi neulon omalle lapsenlapselleni niin paljon kuin suinkin kykenen. Samaan en pysty, kuin oma mummoni aikanaan, sillä aikaani ja neulomuksiani on jakamassa useampi lapsi lähipiirissä. Parhaani kuitenkin olen päättänyt tehdä. Ehkä lapsenlapsenikin muistaa minua sitten aikuisena lämmöllä ja kiitollisena pukiessaan pehmoiset villasukat jalkaansa.