sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kanelia ja kardemumman tuoksua

Tänään neulomusten seassa tuoksuu ihanalle! Pitkästä aikaa innostuin leipomaan ja tuloksena tuli tuoksuva ja maistuva hedelmämaustekakku - sitä kahvin kanssa, nam! Toivoin kahvin myös kirvoittavan kielen kantoja tänne opiskelublogin työstämiseen.

Aiheena seuraavalle tunnille oli kirjoittaa miten juuri minun blogini saa lisää huomiota, lukijoita ja kommentteja. Hmm, mitäpä meille opetettiin... Ainakin kiinnostavat otsikot tarttuvat silmään ja tekevät uteliaaksi. Kirjoittaminen hauskasti ja kiinnostavasti saa puskaradion toimimaan. Muiden tekemien blogien kommentoiminen saattaa lisätä kiinnostusta omaasi kohtaan. Oman blogin markkinoiminen: toiset osaa ja haluaa, toiset taas käyttävät blogeja hieman päiväkirjamaisesti, eli pääsasiana on ajatusten saaminen "sähköiselle paperille".

Yhtenä neuvona oli, että hyödyllisten ja ilmaisten palvelujen tarjoaminen varmistaisi verkkonäkyvyyden. Kurssiblogin kanssa saakin miettiä, miten tuota ohjetta voisi soveltaa. Toisaalta kurssiasioiden jakaminen ja kommentoiminen tietysti palvelisi tätä tiettyä ryhmää ja tarkoitusta jakson aikana. Vielä vihjaistiin oman blokin linkittämisestä Facebookiin, Twitteriin tai Linkedlniin... Joo-o, opettelua vaatii, huh hellettä.

Taidanpa jatkaa neulomista - tällä kertaa puikoilla vauvan tossut, sellainen mukava ja helppo välipala.

Näkemisiin ensi kerralla.

2 kommenttia:

  1. Heittelepä vaikka jotakin kuvia näistä tuotoksistasi :) ne aina piristävät ja kiinnostavat.. Tai ainakin herättävät kateutta. Ihana huomata että joku muukin on päässyt bloginsa kanssa kunnolla vauhtiin

    VastaaPoista
  2. Kuvat ois kyllä kivoja :)

    VastaaPoista